💿 BirdyHead

BirdyHead on EDM-musiikkiin erikoistunut tuottaja, säveltäjä ja miksaaja. 


BirdyHeadin tuotannot edustavat kansainvälisen tason huippulaatua.

SAKON STUDIOLLA BirdyHead vastaa biisituotantojen soundipuolesta ja erityisesti jälkituotannosta.

Soundia tehdään siis myös muille.

Lue lisää äänituotannosta »

Pitkä yhteinen cowriting-historia 

Yhteistyömme Birdyn kanssa on alkanut jo 2000-luvun ensimmäisen kymmenyksen alkupuolella.

Biisejä on tehty kimpassa jos minkälaisiin projekteihin. Asiakkaina on ollut niin esiintyviä taiteilijoita kuin yrityksiäkin. Myös tyylilajeja ja käyttötarkoituksia on ollut monia.

Managerointi- ja kustannussopimus vuonna 2020

Vuoden 2020 taitteessa BirdyHead solmi housewriter- ja managerointisopimuksen SAKON STUDION kanssa. Studio toimii tällä hetkellä siis myös BirdyHeadin kustantajana ja auttaa erilaisissa yhteistyökuvioissa, markkinoinnissa ja sopimuksissa.

Birdy työskentelee tänä ja Sako livenä 

BirdyHeadin projekteissa Sako toimii yleensä artisti- ja asiakasrajapinnassa livenä. Hän hoitaa Birdyn puolesta sosialisoinnin ja käytännön äänitykset asiakkaiden kanssa.

BirdyHead itse työskentelee enimmäkseen etänä omassa soundioptimoidussa jälkituotantoympäristössään. Yhteydenpitovälineenä toimii hieman artistista tai asiakkaasta riippuen yleensä WhatsApp tai sähköposti, joiden kautta kuuntelulinkit kulkevat kätevimmin.

Korkealaatuista soundia ja äänen jälkituotantoa

BirdyHead työskentelee kalibroidussa ääniympäristössä ja hänen soundikorvansa on ilmiömäisen tarkka. Kun mennään äänen jälkituotoon, saman tasoisia ammattilaisia on vaikea löytää.

Olipa kyse musiikkituotannosta, jota tehdään artistilähtöisesti tai mainosmusiikista, on soundeihin oltu aina äärimmäisen tyytyväisiä. Myös jääkituotanto, miksaus- ja masterointipalvelut ovat saaneet lähes poikkeuksetta pelkkää kiitosta.

Me olemme erinomainen tiimi ja se myös näkyy lopputuloksessa.

Lähetä viestiä 

Laita viestiä, kun tarvitset BirdyHeadin sävellyksiä, tuotantoa tai äänen jälkikäsittelyosaamista. Se kannattaa.

Tutustu hinnoitteluunOta yhteyttä »