Musiikintekijöidenkin olisi fiksua tehdä sopimus yhteistyöstään kirjallisesti

Kirjallisen sopimuksen tekeminen on ihan normaali käytäntö, silloin kun aloitetaan työnteko jossakin organisaatiossa. Kirjallisen sopimuksen tekeminen on melko tavallista myös silloin kun kaksi yritystä tekevät keskenään kauppaa. Tavallista se on silloinkin kun levy-yhtiö tekee sopimuksen artistin tai lauluntekijän kanssa, tai tilaa biisin toteutuksen studiolta.

Outoa kyllä, artistit ja biisintekijät keskenään tuntuvat liitelevän jossakin pumpulipilvien seassa. On ihmeellistä, kuinka vähän säveltäjien ja sanoittajien välisiä yhteistyösopimuksia tehdään. Vielä harvinaisempia tuntuvat olevan sopimukset joissa artisti sitoutuisi esittämään, vaikkapa edellä kuvatun työparin tai lauluntekijän luomia kappaleita.

Tilanteessa, jossa kuitenkin ollaan selkeästi tekemässä biisejä jonkun tietyn henkilön esitettäväksi, olisi vähintään kohtuullista että se jonka suuhun kappale on tehty, myös tulee biisiä esittämään. En tarkoita että artistin pitäisi sitoutua esittämään huonojakin kappaleita, vaan pikemminkin että artistin olisi sitouduttava oikeasti esittämään tietyllä aikavälillä niitä kappaleita, joille antaa alunperin hyväksyntänsä ja jotka ottaa ohjelmistoonsa. Yksityskohdissa voi tietysti olla pelivaraa.

Itselläni oli aikanaan laulunteko-projekti erään mukavaäänisen mieslaulajan kanssa. Teimme parin säveltäjäkumppanini kanssa vuoden aikana reilut 20-biisiä kyseiselle kaverille, ja lopulta tultiin siihen vaiheeseen jossa homma piti viedä seuraavalle tasolle. Mukaan saatiin yksi studio joka kiinnostui äänittämään kolme biisiä tuottajan ja soittajien gramex-osuuksia vastaan. Homma näytti oikein lupaavalta, kunnes viimemetreillä laulajamme kävi tuuraamassa erästä humppabändiä ja jäi sille tielle. Pojat bändissä sanoi että: "me ei mitään uusia biisejä haluta soittaa... vedät vaan tota rentunruusua ja semmosta niin hyvin menee". Homma siis kuivui kokoon juuri ennenkuin päästiin vaiheeseen, jossa projektin onnistumisesta tai onnistumattomuudesta oltaisin saatu lopullinen selvyys.

En tiedä olisiko kunnollinen sopimuskaan tehnyt kaverista yhtään selkärankaisempaa, vai olisiko hän ottanut joka tapauksessa hatkat. Sen kuitenkin tiedän että kaveri oltaisi saatu todennäköisesti edes jonkinlaiseen vastuuseen. Lisäksi jos olisimme sopimukseen kirjanneet muutamia yhteisiä pelisääntöjä jo alunperinkin kohdalleen, olisimme varmasti välttyneet monilta väärinkäsityksiltä.

Ylläkuvatun kaltaiset tarinat ovat musapiireissä ihan normaalia arkipäivää. Joskus tällaista sekoilua on bändienkin sisällä. Yhtyeen biisintekijät tekevät lauluja tyhjyyteen, kun yhtä-äkkiä jengi päättää että muutetaankin tyyliä ja ruvetaan soittamaan taiteellista psykopunkkia. Jos yhtye vie valtaosan vapaa-ajasta voi olla hieman hankalaa etsiskellä lauluilleen tulkitsijoita ulkopuolelta, ellei ole jotenkin onnistunut luomaan itselleen poikkeuksellisen hyviä kontakteja. Tämä on tietysti useammin ongelma uusissa bändissä. Muulloinhan koko homma perustuu enemmänkin perhekeskeiseen ajatteluun ja yhtye onneksi(?) yleensä hajoaa jos näkemykset eri musiikkityylien paremmuudesta eroavat liiaksi. Se joka on erimieltä, tai haluaa tehdä omaa juttua, yleensä häipyy bändistä ja muut jatkavat vanhalla linjalla, jolloin biisit eivät niin todennäköisesti mene hukkaan.

Artisti/säveltäjä/sanoittaja -akselilla tilanne on kuitenkin hieman toinen, sillä lähtökohtaisesti, jos asiintyjä ottaa hatkat, biisillä ei ole esittäjää. Jos sanoittaja ottaa hatkat, on sävel ja esittäjä ilman sanoja ja jos ei ole säveltäjää on jäljellä vain runot ja niiden lausuja ;)

Itse olen laatinut kirjallisen sopimuksen lähes jokaisen säveltäjäkumppanini kanssa. Artisitienkin kanssa ollaan nykyisin aina tehty jonkin sortin sopimus, ennenkuin on ruvettu järjestelmälliseen yhteistyöhön, jossa biisejä ei enää vain tarjota esitettäväksi, vaan tehdään mittatilauksena.

Mitä siinä sopimuksessa sitten pitäisi lukea? Esim. kahden tekijän välisessä sopimuksessa siihen olisi hyvä kirjata ainakin vastaukset seuraaviin kysymyksiin:

1. Kuinka monta musiikillista teosta esim. vuodessa pitäisi tehdä?

2. Mitä jakoa kaikissa teosilmoituksissa tullaan käyttämän?

3. Missä vaiheessa teoksen valmistumisprosessia teosilmoitus tehdään, jos tehdään?

4. Saako teosta levittää, miten ja missä tarkoituksessa?

5. Myönnetäänkö teosten mahdollisista uusintasovituksista ja käännöksistä muunteluosuuksia (molempien on hyvä tietää tämä)

6. Jos biisistä tehdään omakustanteita, merkitäänkö jompikumpi (vai molemmat) tuottajaksi?

7. Miten sopimuksesta voidaan poiketa (esim. tekemällä kirjallinen teosilmoitus)?

8. Voidaanko sopimusta muuttaa, muuten kuin kirjallisesti (yleensä ei)?

9. Milloin sopimus astuu voimaan ja koska/miten se raukeaa?


Artistin kanssa tehtävässä sopimuksessa voidaan sopia samaan tapaan pelisäännöistä. Jos esim. säveltäjä on myös sovittaja, sekä omaa tarvittavan kaluston ja ammattitaidon, voidaan vaikka sopia että säveltäjä sitoutuu toimimaan myös tuottajana. On mahdollista myös sopia etteivät biisintekijät artistisopimuksen voimassaoloaikana tarjoa biisejä muiden esitettäväksi. Lisäksi artistin kanssa tehtävä sopimus voidaan laatia myös niin ettei artisti mahdollisen levy-yhtiödiilin tullessa, voi hylätä vanhaa tuotanto-/biisintekijätiimiään. Se voisi olla levy-yhtiön kanssa käytävissä neuvotteluissa sekä etu että haitta, koska jos ulospääsyä ei lähtökohtaisesti ole, sitä ei myöskään voi vaatia. Itse ainakin haluaisin pitää tutut yhteistyökumppanini mahdollisimman tiiviisti ympärilläni. Mitä Irvinistä olisi koskaan tulut jos Veksi Salmi olisi heti kättelyssä joutunut väistymään vaikka Junnu Vainion tieltä?!

Näkisin että jonkinlainen sopimus yhteisistä pelisäännöistä olisi aina hyvä olla. Kyse ei niinkään ole siitä että pyrittäisi jotenkin rajoittamaan toimintaa, vaan pikemminkin helpottamaan yhteistyötä. On huomattavasti mukavampaa kun tietää jo suoralta kädeltä voiko biisin huoletta laittaa mikseri.netiin vai ei, tai voiko siitä luvata muunteluosuudet bändille joka haluaa sovittaa sen keikkaansa varten uusiksi.

Kun asioista on sovittu etukäteen, ei niistä tarvitse enää jälkikäteen vääntää kättä, eikä tarvitse pelätä että säveltäjä yrittää salaapitäen käyttää teosilmoituksissa tasaavaa muuntelujakoa ja merkkaa itsensä sovittajaksi, muutaman lisäprosentin toivossa.

On hyvä tietää että vastapuoli on samaa mieltä siitä tehdäänkö vuodessa 5 vai 25 biisiä. Muuten voi äkkiä syntyä tilanne jossa toiselta odottaisi hieman aktiivisempaa otetta tai itse alkaisi jo toivoa ettei toinen huohottaisi kokoajan niskaan musahommien kanssa.

Käytännössä sopimus kannattaa tehdä myös esim. sen vuoksi, että joskus voi tulla tilanne jossa yhteistyö pitäisi jotenkin todistaa. Tällainen paikka voi olla vaikkapa apurahahakemuksen kanssa. Lisäksi sopimuksesta on kätevä tarkistaa ihan itseäänkin varten, että millaisesta yhteistyöstä tässä nyt oikein on virallisesti kysymys. Varsinkin jos yhteistyötä tekee useiden ihmisten kanssa, niin ilman sopimusta voi olla välillä vaikea muistaa kenen kanssa piti käyttää perusjakoa ja kenen kanssa tasaavaa muuntelujakoa ja kenen biisejä saa levitellä netissä ja kenen kanssa tehtyjä kappaleita ei.

4 kommenttia :

Heikki kirjoitti...

Kyllähän jokin lyhyt asiallinen sopimuskin toki pätee. Tämän voi tehdä suullisestikin.
Mutta mutta: Esim. Kappaleille Teostossa osuudet määräytyvät viimekädessä musiikkikustantajan toimesta, kun sellaisen onnistutte teoksillenne saamaan tai lähinnä, kun edes tallentava yhtiö ne teoksista haluaa jopa korvauksetta sijoittamalla taiteeseenne.
Kustantajalle tullenee keskimäärin oikeudet liittää uusi teksti sekä käännös kuten uusi sovituskin.

Jälleen esimerkkinä, mikäli tarvitsee etenkin perustellakin, niin Sibeliusakatemian koulutusmateriaalin mukaankin: Studiotaltioinnit maksavalle ja myöhemminkin oikeudet saavalle tulee varata riittävästi käyttöoikeuksia materiaaliin. Niitä ei kannata/voi millään omalla sopimisella rajoittaa edes valmiiseen materiaaliin. Kukaan ei sellaista hulua taakakseen, eikä voi sellaisesta vastata.
Korvauksia hallinnoiva taho on julkaisija jakeluyhtiöineen. Nykyisin kansainväliset markkinat huomioiden myös jakelusopimuksissa osuuksia menee jakeluyhtiölle, joka ne mahdollisesti tilittääkin ulkomailta kuten kaiken digitaalisen myynnin maailmanlaajuisesti.
ÄKT ja Muusikkojen Liitto tekee esim. video/elokuvakorvauksista omia sopimuksiaan tavallisten Gramexien jne. lisäksi oikeuksia hallinnoivien kanssa.
Taiteijasopimusmallit on laadittu jo 1980-luvun alussa ÄKT:n (ifpi.fi) ja Muusikkojen Liiton yhteisesti hyväksyminä ja laatimina. Jotenkin niiden sisällön kunnioitus ei aina tunnu nyttemmin artisteille aina muistuvan ja aukeavan. Sen pääperiaatteita toki aina toteutetaan, kun musiikkia äänitetään ja oikeudet luovutetaan äänitetuottajalle (yksityinen tai vaikkapa monikansallinen yhtiö).
Tekijänoikeuslakiin tutustuminen olisi ainakin vähintä, mitä oikeuksien syntymiseen materiaalin tallentamisesta tulisi tietää.

Toki kappaleenne ovat muutoinkin jokaisen tanssiorkesterin käytettävissä, mikäli ne ovat jonkinmuotoiseen muotoon saatettu. Mielestäni järkevintä olisi antaa hallinnointi jollekin edes pienelle musiikkikustantajalle. Jako-osuus on asiasta kohtuullinen korvaus ja teokset sitä myöden myös kustannettuja. Odottelemalla voi tavata ne vaikka seuraavalta Jani Wickholmin levyltä.

Tekstiurakoitsija kirjoitti...

"Kappaleille Teostossa osuudet määräytyvät viimekädessä musiikkikustantajan toimesta"

Erikoinen väite sinänsä. Kustantaja (jos hänelle myönnetään osuuksia) saa 1:3 Teostokorvauksista, eikä hänellä ole mitään asiaa siihen käytämmekö säveltäjän kanssa tasaavaa muuntelujakoa vai perusjakoa. Muuta liikkumavaraahan tuon suhteen ei oikein olekaan. Tekijä on myös itse se henkilö joka päättää vaikkapa sovitusosuuksien myöntämisestä. Vaikka kustantaja ne myöntäisi, voi elossa oleva tekijä ne silti kieltää. Samoin jos Kustantaja kieltää, voi tekijä ne silti myöntää. Kustantajan oikeudet siis rajoittuvat heidän oman tonttinsa hoitoon. Biisien synkronointiin ja edistämieseen, levyjen myymiseen ja valmistamiseen. Edes tuontantoa ei saa nykyään pakottaa ns. "omaan talliin".

Olen siinä mielessä kanssasi samaa mieltä, että en itsekään lähtisi ominpäin maailmaa valloittamaan/tarjoamaan biisejä ulkomaille, mutta Suomen kuviot on mielestäni niin pienet että en kyllä ihan mille tahansa puulaakifirmalle (enää nykyään) antaisi kustannusosuuksia vain CD-monistusta ja markkinointia vastaan, kun itselläkin on markkinointitaidot hyppysissä ja ne levyt saan painettua edullisesti omillakin kontakteilla,graafisesta puolesta puhumattakaan.

Kustannustaso myös studiopuolella alkaa olla nykyään sitä luokkaa että (ainakin mun) säveltäjäkumpaneista suuri osa kykenee tuottamaan niin viimeisteltyä materiaalia kotistudiossaankin että mahdollisen levy-yhtiön ei välttämälttä tarvitse kuin lisensoida se kappale ja kiskaista sille jostakin uusi solisti. Tämä tuntuu olevan nykyisin jo varsin yleistä ja mitä ilmeisimmin sitä biisintekijöiltä jo odotetaankin, paitsi silloin kun levy-yhtiö on samalla ohjelmatoimisto ja kiinnostunut enemmänkin bändeistä.

Tästä ollaankin sitten tultu siihen että sitä mieluusti tuottaa koko homman itse alusta loppuun omalla porukalla. Eli tuottaja (maksaja) onkin sama taho kuin tekijä(t).

Levy-yhtiö taas markkinoija ja usein myös jakelija.

sama kirjoitti...

Niimpä. Kyllähän itseänikin ihmetyttää yksi jos toinenkin olemassaoleva tapa tai muu yleispiirre tuossa musiikissakin.

Olit ymmärtänyt tuon osan osuuksien jaosta väärin. Kerroit tekstissä ”rajoituksista” uuden tekstin liittämiseen, käännöksiin, sovituksiin tms. Ylipäänsä kustannussopimuksessa vaan satutaan rasti ruutuun periaatteella sopimaan oikeuksien jaosta jatkossa näiltä osin. Huonolle sopimukselle ainakin lienee vaikeaa löytää maksajaa tai tavaran tulee olla erittäin haluttua. Liitetystä käännöksestä tekijän omasta toimesta ei ole edes maksettu isollakaan kustantajalla. Suomen listahitit lienevät niin olemattomia ”Lordien” maailmanvalloitushitteihin verrattuna ? Ja kuten kerroin käytöstähän tulee kyllä korvausta joka osapuolelle.
Itse asiassa en myöntäisi juuri noita kaikkia kustantajan rooleja. Isoilla toimijoilla kun tuokin toimiala on eriytetty jo ajat sitten. Tämä nimimerkillä liikkuva naapurin ”Lordikin” taisi siksi kilpailuttaa useaa kansainvälistä kustantajaa. Tai toteamuksena ei niilläkään ”oma” kama ole aina oikein uponnut omalle levymerkille.
Tuokin ”puulaaki-firma” yhtenä saa artisteja biiseineen kansainväliseen levitykseen. Itse asiassa lähes joka firmalla digitaalinen kama menee kansainväliseen levitykseen hieman jakelusta riippuen.
Gramex-tukien saamiseksi taasen vaaditaan yhtiöltäkin jakelusopimusta, joka taasen on tällöin oiva kanava yhtyeelle kanavoida tuotantoaan pidemmälle markkinoilla.
Esimerkkeinä löytyy tunnettuja yhtyeitä, jotka jopa ensi- ja viimekädessä maksaa itse studion, äänitteen teknisen toteutuksen, osuuden markkinoinnista jne. Rojaltiprosentiksi he voivat kertoa huhutun huikean osuuden. Muutoinkin ja tällöin voi markkinointia olla jakelijankin toimesta korvausta vastaan.

Mainitsemiisi asioihin olen useamminkin törmännyt ja kuullut niistä kommentteja. Eräskin levy-yhtiön pomo ei ainakaan otaksunut, miten omatkin artistit itse tekevät "myyrän työtä" tai vastaavaa. Hänen mielestään kun ei joitain faktakirjoitteluja edes saisi tehdä nettiin itse. Moni artisti lienee törmännyt myös siihen, ettei omaan promootioon suhtauduta läheskään aina tarpeeksi asiallisesti. Ainakin ehkä taustalla olisi hyvä olla jokin muu taho. Toki musiikkiakin on niin moneksi.
Jollain esimerkillä voi linkissä olla oma yhtiö, levy-yhtiö ja jakelija. Omalla yhtiöllä vielä kaksi harjoittelijaa puuhaamassa asian parissa.
Mainittakoon edes että nykyisin kovin monet artistit lisäksi itse ostavat promootiota yksityisiltä alan toimijoilta, joita on syntynyt kuin sieniä sateella. Lisäksi tästäkin kaikesta syntyvästä mahdollisesta tuotosta saatetaan maksaa 20% provisiota ohjelmatoimistolle koko ajan (sisältää kaiken), jos nyt vain sattuu sen laatuinen sopimus olemaan tai manageri tms. Itse asiassa tähän tapaan promootion osalta teki jo Dingo aikoinaan tai Joel Hallikainen ajat myöhemmin.

Itse asiassa mainitsemasi tapa on ainoa tapa edes lähestyä joitain levy-yhtiöitä saadakseksesi tuotteelle jakelun (edellä mm. sen merkitys). Monillekin saattaa olla arvoitus, että ne eivät kustanna lainkaan mainitsemaasi studiotuotantoa. Nykyisin vaan tuntuu, että harvoja poikkeuksia lukuun ottamatta yhtyeiden kohdalla aina ensikädessä artisti maksaa muutoinkin kaiken. Sopimukset nimittäin lienevät kovin breakeven-pohjalta, jolloin rojaltin maksu alkaa vasta aina suuremmasta myyntimäärästä, mitä isompi yhtiö on kyseessä. Lähes jokainen näistä ja pari pienempää on jo myös ominut tuon keikkamyynnin itselleen oheistuotteiden lisäksi. Näiden kaikkien summaamista suosittivat myös alan organisaatiot jäsenilleen. Tuloksen saatat huomata nyt.

Tekstiurakoitsija kirjoitti...

Jep. Nyt ymmärsin mitä tarkoitit ja olet varsin oikeassa. Mulle koko musiikkiala on ollut tämän sopimusmenettelyn osalta pienoinen pettymys.

Harvalla alalla tilanne on se että toisella puolella pöytää istuu lähes aina ummikoita ja toisella puolella kavereita jotka rustaavat sopapreita viikoittain. Sinänsä hauska piirre on myös se että lakiapua musiikintekijät (neuvotteluun) saavat (periaatteessa) vasta sitten kun ovat jo yleensä ehtineet muutaman kupongin täyttää mutupohjalta.

Tällä tarkoitan sitä että esimerkiksi ELVIS ry:n jäseneksi pääsee vasta kun jo oikeasti tienaa musiikilla rahaa ja ko. organisaatiohan on juurikin meitä (kai) eniten valmis auttelemaan. Voipi sinne toki soitella, mutta ei se ole sama. Sopimuksien kirjoittamista varten tekijöitä pitäisi sparrata huomattavasti enemmän kuin nyt. Varsinkin niitä vihreimpiä, jotka eivät ole vielä oppinut asioita kantapään kautta.

Teoston ongelma on se että ne edustaa myös kustantajaa, joten se mieluiten jääväisi itsensä kaikista tekijän ja kustajan välisistä ongelmista.

Lähetä kommentti

Jätähän merkki käynnistäsi :)