📻 Podcast- ja videoäänen jälkikäsittely

Podcastaajan paras ystävä on taitava äänen jälkikäsittelyn ammattilainen. (Tubettajan myös!)


Jokainen, joka tuntee pelikenttää podcastien ja YouTube-vidoiden ympärillä, tietää että ihmiset viihtyvät keskimäärin pidempään miellyttävän kuin ärsyttävän äänen äärellä. Hyvä äänenlaatu on perusvaatimus.


Myös äänenvoimakkuuksissa on eroja. Jos äänitaso on hiljaisemmalla kuin edellisessä podcastissa tai videossa, se saatetaan alitajuisesti skipata. Ääniraidan puhtaudella on myös oma merkityksensä. Puheen pitää olla selkeää. Jos siis teet videoita tai podcasteja suurelle yleisölle, kannattaa investoida ääniraitojen laatuun.

Podcastin miksaus ja masterointi tekee lopputuloksesta ammattimaisen

Podcasteissa ääni on kaiken keskiössä, mutta monilla äänitysolosuhteet vaihtelevat kovasti. Hyvää sisältöä häiritsee usein huoneen seinistä tulevat kaiut ja muut ylimääräiset taajuudet, jota tulisi siivota pois maksimaalisen kuuntelukokemuksen tuottamiseksi. 

Podcastien kohdalla on hyvä huomioida, että niitä kuunnellaan todella paljon esimerkiksi kuulokkeilla ja autossa. Se asettaa omat haasteensa. Autossa äänen tulee kuulua mahdollisimman selkeästi ja kuulokkeissa taas pienetkin virheet hyppäävät esiin.

Laadukas ääniraita sen sijaan vakuuttaa ja sitä on mukava kuunnella. Kovimmat podcastien kuluttajat saattavat kuunnella podcasteja ja äänikirjoja jopa useita tunteja päivässä. Silloin äänen pitää olla miellyttävä ja kevyt kuunnella.

Miten voimme parantaa podcastisi äänenlaatua?

Voimme tehdä (lähes) mitä tahansa. Tavallisesti keskitytään saamaan ääniraidoista parhaat puolet esiin, samalla kun poistetaan häiritseviä asioita. Selkeys on kaiken A ja O.

Aina laitetaan ainakin volumetasot kohdilleen ääntä rikkomatta. Podcasmasterointi on tärkeää jo ihan senkin takia, että ääniraita saadaan kuulumaan vähintään yhtä lujaa ja selkeästi kuin muutkin sisällöt kyseisellä alustalla.

(Tunkkainen ja hiljaa soiva ääni kuulostaa amatöörimäiseltä ja käyttäjän mielestä on ärsyttävää, jos volumea joutuu säätämään jaksojen välissä.)

Äänen jälkikäsittelyyn voi sisältyä esim: 
  • Ääniraitojen miksaus 
  • Stereoraidan masterointi 
  • Kaiun poisto 
  • Kohinan poisto 
  • Rätinän poisto 
  • "S"-kirjaimien suhahdusten poisto (eli dessaus)
  • Äänisuunnitteluefektit (sovittava erikseen)

Podcastien tekniset vaatimukset

Useimmat Suomalaiset podcastit ovat liian hiljaisia. Monet podcastien tekijät ovat amatöörejä, eivätkä tiedä että tekniset vaatimukset podcastien äänihuipuista ja loudnessista, ovat samat kuin äänikirjatuotannoille asetetut yleiset vaatimukset.

Applen iTunesin suositus on:
  • äänekkyys (loudness): -16 dB LUFS +/- 1 dB eli välillä –17 ja –15 LUFS 
  • äänityksen todellinen huippu (true peak) alle -1 dB FS

Vähintäänkin äänen tulisi aina olla selkeä, puhdas ja samalla volumetasolla (tai kovemmalla) kuin muutkin alustassa olevat sisällöt.



YouTube-videon jälkituotanto, miksaus ja masterointi? Hoituu! 

YouTubevideoille on tyypillistä, että niissä on vain yksi tai kaksi henkilöä, jotka puhuvat ja musiikkia maltillisesti. Meille tämänkaltainen YouTubevideon äänen jälkikäsittelyprojekti on tyypillisesti varsin helppo, sillä musiikin parista on kertynyt kokemusta todella haastavistakin, useita äänilähteitä käsittävistä äänen jälkikäsittelyprojekteista.

Joillekin ihmisille ääniraita on kaikki kaikessa, myös silloin kun kyse on videosta. ASRM-videoiden suosio on tästä hyvä esimerkki. Puhutaan jopa ääniorgasmeista ja joidenkin tutkimusten mukaan ihminen jopa rakastuu ensimmäiseksi juuri kumppaninsa ääneen. Ehkä sama pätee YouTube-katsojiinkin? 

Joskus videoihin tarvitaan myös korjaustoimenpiteitä kuten kohinan poistoa, kaiun poistoa tai taajuuskorjausta. Tarpeen mukana meiltä hoituu myös ääniraitojen miksaus, masterointi, efektit, äänisuunnittelu ja musiikin lisääminen. You name it!



🎚️ Pelkkä masterointi videoon tai podcastiin kiinteällä pakettihinnalla

Masteroimme videosi tai podcastisi kalibroidussa studiossa. Tasaamme äänenvoimakkuuden alustojen suosituksiin siten, ettei kuulijan tarvitse säätää podcastin aikana äänenvoimakkuutta laitteestaan. Masteroinnin jälkeen mahdolliset musiikkikohdat ovat sopivalla kovuudella. Pienet kaiut ja kohinat poistuvat. Ässät eivät sihahtele ja äänesi on paras ja miellyttävin versio kuulijasi korville. Lopputuloksena on radiotasoinen ääni.

🎛️ Muu äänityö, miksaus ja äänen jälkikäsittely tuntityönä

Aina pelkkä masterointi ei riitä. Kun videosi tai podcastisi koostuu useammasta raidasta tai siihen pitää lisätä esimerkiksi äänilogo, intro tai outro tarvitset hiukan muutakin työstöä. Joskus tulee myös tilanteita, jolloin ääniraita kaipaa syystä tai toisesta raskaampaa retusointia tai efektointia. Näitä teemme mielellämme tuntityönä. 




Hinta?

Ketteryys ja kevyt kulurakenne kääntyvät hinnoittelussa asiakkaidemme eduksi. Lisäksi meillä tehdään jonkin verran hommia myös pro bono.

Tutustu hinnoitteluun✉️ Ota yhteyttä »

Kumppanit