💼 Työsarkaa

Moniammatillinen taustani antaa erinomaiset valmiudet taiteilija- ja pienyritystoiminnan tukemiseen.  


Juuri nyt osaamistani voi vuokrata käyttöönsä, noudattaen oheista hinnastoa »

Olen hankkinut laajasti kokemusta erilaisista projekteista sekä päivätöissä, että itsenäisenä ammatinharjoittajana. Kevytyrittäjänä olen palvellut yrityksiä, yhdistyksiä ja yksityishenkilöitä jo vuodesta 2009.

Managerina (musiikki)


Laulujen sanoittajana


Levytetyistä teoksista listaa myös Fono-äänitetietokannassa.
Joitakin levyttämättömiä biisejä voit kuunnella Soundcloudissa.
  

Tuottajana

  • Hatullinen unelmia (Janne Laukkasen omakustanne 2014)
  • Nivusissa tulta (Jari Aaltosen omakustanne 2011) 
  • Älä yritä muuttaa minua (Jari Aaltosen omakustanne 2010)
  • Ei joulupukki tule koskaan takaisin (Antti Kuosmasen omakustanne 2006) 

Kotisivujen tekijänä


Logosuunnittelijana


Graafikkona / Taittajana



Lavalla ja valkokankaalla

  • Näyttelijänä Teatterisakki ry:ssä vuosina 1994-1999. Esiinnyin lukuisissa pienproduktioissa sekä mm. Kerran laidalla avaruuden musikaalissa vuonna 1998 (Rauman kaupunginteatterin tiloissa).
  • Elokuva-avustajana: 
    • Joitain tapoja hävittää ruumis (2018)
    • La Bonita (2018)
    • Onnenonkija (2016)
    • Elämältä kaiken sain (2015)

Koulun penkillä

Ennen virallisten tutkintojen hankkimista ehdin opiskella mm. luovaa kirjoittamista Turun Paasikivi-Opistossa, sekä viestintää ja ilmaisutaitoa Itä-Karjalan kansanopistossa.
  1. Kulttuurituottaja (AMK), kulttuuri liiketoimintana, (HUMAK Turku)
  2. Markkinointiviestinnän erikoisammattitutkinto, markkinointiviestinnän strateginen suunnittelu- ja toteutus (Markkinointi-instituutti)
  3. AV-viestinnän ammattitutkinto, julkaisugrafiikka (Turun aikuiskoulutuskeskus)
  4. Liiketalouden perustutkinto, myynti ja asiakaspalvelu (Turun ammatti-instituutti)

Ammattikorkeakoulun suoritin kahdessa ja puolessa vuodessa. Opinnäytetyöni kirjoitin laulaja-lauluntekijöiden ansaintalogiikasta.

Opinnäytetyö:

Päivätöissä

Olen tehnyt erittäin monipuolisesti hommia eri tyyppisten yritysten palveluksessa. Päivätöiden osalta työhistoria kattaa haastavien tuotteistus-, markkinointi- ja viestintähommien lisäksi myös kädet savessa työskentelyä mm. elektroniikkateollisuudessa ja varastotöissä. 

Luovat toimenkuvat ovat kuitenkin niitä, joissa olen eniten saanut loistaa. Tässä merkittävimmiksi kokemani työrupeamat muiden palveluksessa.

Olen tehnyt:
  • Growthackingia ja sisällöntuotantoa (Netello Systems Oy)
  • Tuotteistusta ja markkinointia (TietoAkatemia / Kalmariunion Oy)
  • Lehtimainoksia, copya ja esitetaittoa (Mainostoimisto Rauta5) 
  • Photoshoppausta ja grafiikkaa (Meetingteam Oy)
  • Kuvaa, tekstiä ja AutoCad-hommia (FLS FINLAND Oy)

Startup- ja yritystoiminnassa 




Kouluttajana


Vapaaehtois- ja luottamustehtävissä 

  • Oma Koutsi -valmentajana Suomen Setlementtiliitto, joka on poliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton sivistys- ja sosiaalista työtä tekevä kansalaisjärjestö. Oma koutsi - vapaaehtoiset valmentavat nuoria pääasiassa opiskelun tai työllistymisen haasteissa kuten oman polun löytämisessä tai työnhakuprosessissa. (2017 alkaen.)
  • Hallituksen puheenjohtajana Asunto-osakeyhtiö Valmetinkatu 5:ssä vuosina 2012-2015.

Hinta



Yhteystiedot


Minut tavoittaa parhaiten somesta.
Numerollani toimii myös WhatsApp.

Linkedin Twitter Facebook Blogi

© SAKON STUDIO, 2019.
Viikinkikatu 8, 20460 TURKU
✉ sako@sakonstudio.fi
☎ +358440761669
Liity sisäpiiriin »
🔒