✍ Sisällöntuottaja vai Copywriter?

Joskus copywriter ja sisällöntuottaja tarkoittavat melkein samaa asiaa, mutta ei aina.


Käytännöllisesti katsoen työtehtävät voivat olla joko täysin samoja tai sitten aivan eri maailmasta.

Copywriter työskentelee lähestulkoon aina markkinointitekstin parissa (ellei sitten mentoroi nuorempia copyja tai sisällöntuottajia). Sisällöntuottaja sen sijaan voi olla kirjoittaja, mutta toisaalta hänen ilmaisumuotonsa voi yhtä hyvin olla vaikka videokin.

Yksinkertaisettuna:
  1. Copywriter = Kokonaisvaltainen mainonnan suunnittelun ammattilainen, jonka pääasiallisena työvälineenä toimivat sanat. Hän kirjoittaa mitä tahansa shamppoopullojen etiketeistä vuosikertomuksiin ja verkkosisältöihin, mutta luo tarvittaessa myös kokonaisia kampanjoita, mainoskäsikirjoituksia ja sisältöstrategioita myynnin vauhdittamiseksi. Copywriter on suomeksi tekstisuunnittelija.
      
  2. Sisällöntuottaja = Yleisnimitys kaikenlaisille sisältönikkareille. Mukaan luetaan niin bloggaajat, vloggaajat, verkkotoimittajat kuin somettajatkin. Sisällöntuottaja voi siis olla kirjoittamisen ammattilainen, mutta usein toimenkuva sisältää myös videoiden tekemistä ja useimmat hallitsevat sujuvasti monta somekanavaa. He voivat tehdä videoita YouTubeen tai Snapchattiin, Facebook-päivityksiä, Instagram-postauksia jne. Joskus sisällöntuottajat työskentelevät myös copywriterin alaisuudessa tai osana copywriterin luomaa kampanjaa.

Nimikkeitä käytetään paljon ristiin. Etenkin verkkoteksteihin erikoistunutta copywriteria nimitetään usein sisällöntuottajaksi ja päinvastoin. Kärjistäen voisi kuitenkin sanoa, että kun haluat verkkosivuillesi tekstiä, sisällöntuottaja kirjoittaa mitä käsketään, mutta copy tuo pöytään näkemystä.

Kummalla on parempi palkka? 

Palkkataulukoiden mukaan copywriterilla on keskimäärin sisällöntuottajaa korkeampi palkka. Tähän vaikuttanee kuitenkin se, että sisällöntuottaja ammattinimikkeenä on melko uusi. Monet sisällöntuottajat ovat vasta uransa alkupäässä kun taas senioritason copywritereita on melko paljon.

Esimerkiksi Oikotien palkkavertailun* mukaan:
  • Copywriterin keskipalkka on 3465 euroa kuukaudessa. 
  • Sisällöntuottajan keskipalkka on 2650 euroa kuukaudessa.
Silloin kun kyse on kirjoittajasta, palkkaerossa näkynee myös koulutustason muodostama ero. Monissa yrityksissä ajatellaan että copylla pitäisi olla jokin markkinointialan koulutus, mutta sisällöntuottajaksi kelpaa kuka tahansa, joka osaa tuottaa sisältöä.

Somevaikuttajatkin ovat sisällöntuottajia

Pienempi palkka ei kuitenkaan koske YouTube-tähtiä ja tunnetumpia somevaikuttajia, jotka tahkoavat parhaimmillaan isojakin summia vuodessa, joten siinä mielessä palkkataulukotkin johtavat hieman harhaan.

Somevaikuttajat kun toimivat usein yrittäjinä ja ovat siten useimpien palkkataulukoiden ulkopuolella.

*Oikotien palkkavertailu



Etsitkö alan töitä?

Haluaisitko tehdä kirjoitus- ja/tai sisällöntuotantohommia SAKON STUDION asiakkaille? Meillä on aika-ajoin niin paljon töitä, että osaaville ammattilaisille on käyttöä. Erityisen mielellämme käytämme alihankkijoina yksinyrittäjiä ja kevytyrittäjiä, joilla on selkeä ja kiinteä hinnoittelu. 

Mikäli haluat tehdä meille sisältö- ja kirjoitushommia alihankintana, laita meille mahdollisimman kattava tarina siitä millainen tyyppi olet ja millaisia toiveita sinulla on yhteistyöstä. Kerro myös millaiset kirjoitusprojektit ovat sinulle kaikkein mieleisimpiä! Haluamme tietää sinusta enemmän kuin vain suppean CV:n. Myös arvoillasi on väliä, koska etsimme erilaisia tyyppejä, jotka syttyvät eri asioista.

Hakemus toimikoon siis samalla työnäynäytteenä taidoistasi. Mikäli välineesi on jokin muu kuin teksti (esim. video), lähetä hakemuksesi sillä välineellä. Email: sako@sakonstudio.fi 



Hinta? 

Ketteryys ja kevyt kulurakenne kääntyvät hinnoittelussa asiakkaideni eduksi. Lisäksi teen jonkin verran hommia myös pro bono.

Tutustu hinnoitteluun✉️ Ota yhteyttä »

Kumppanit