🎓 Kulttuurituottaja (AMK)

Kulttuurituottaja AMK on kulttuurialan ammattikorkeakoulututkinto, joka antaa erinomaiset valmiudet toimia taidealan asiantuntijatehtävissä. 


Läpäisin ammattikorkeakoulun 2,5 vuodessa ja tein lopputyöni esiintyvien lauluntekijöiden ansaintalogiikasta. Osaamisalani AMK:ssa oli Kulttuuri liiketoimintana.

Kulttuurituottajan tutkinto on moniammatillinen kokonaisuus, jossa korostuvat taidealojen toimintaympäristön tuntemus, projektinhallinta ja markkinointi.

Opinnollistin tutkintoa suorittaessani paljon musiikkialan projektejani ja pyrin opiskeluaikana nivomaan jo hankkimistani osaamisalueistani yhä tiiviimpää osaamiskokonaisuutta ja hankkimaan syvällisempää osaamista erityisesti erilaisten liiketoimintamallien ymmärtämisestä ja soveltamisesta.

Opiskelun ohessa perustimme myös ystäväni Paavo Virtasen kanssa Tarinakorut NY, jonka liikeideana oli jälleenmyydä käytettyjä koruja. LIikeidean pohjana oli ajatus siitä, että esineillä on materiaali- ja design arvon lisäksi myös tarina-arvoa, joka voidaan säilöä esimerkiksi esineen mukana kulkevaan ja siitä luotavaan alkuperätodistukseen.

Bisnesidea on edelleen elinvoimainen, mutta ajanpuutteen vuoksi se on haudattu pöytälaatikkoon.

Pian ammattikorkeakoulusta valmistuttuani työllistyin Netello Systems Oy:lle, jossa työskentelen digitaalisen sisältömarkkinoinnin ja markkinoinnin automaation parissa asiantuntijana ja sisällöntuottajana.

Lisäksi kirjoitan vapaa-ajalla laululyriikkaa ja manageroin esiintyjiä.

Lisätietoa

Täällä lisätietoa koulutus- ja työhistoriastani »


Yhteystiedot


Minut tavoittaa parhaiten somesta.
Numerollani toimii myös WhatsApp.

Linkedin Twitter Facebook Blogi

© SAKON STUDIO, 2019.
Viikinkikatu 8, 20460 TURKU
✉ sako@sakonstudio.fi
☎ +358440761669
Liity sisäpiiriin »
🔒