Kulttuurituottajapalvelut

Olen koulutukseltani Kulttuurituottaja(AMK). Valmistuin syyskuussa 2016.


Osaamisalani on kulttuuri liiketoimintana ja autan mielelläni yrityksiä, taiteilijoita ja yhteisöjä mm. rahoituksen hankkimisessa, projektien suunnittelussa ja tuotteistamisessa, oikeiden yhteistyökumppanien löytämisessä, sopimusasioissa, markkinoinnissa jne.

Yritysyhteistyön rakentaminen on myös keskeinen ja nykyaikainen rahoitusmalli musiikki- ja taidealojen ammattilaisuudesta haaveilevalle tekijälle. Se mahdollistaa myös todella vaikuttavan näkyvyyden samoja intressejä omaavalle yritykselle tai organisaatiolle.

Vaikka taiteilijan tuottama sisältö olisikin pyhää, liittyy toimintaan aina myös paljon sellaista mikä ei ole: Sopivia sponsorointikohteita löytyy vaikkapa äänentoistolaitteista, esiintymisvaatteista, kosmetiikasta, kuljetuspalveluista, instrumenteista, elintarvikkeista sekä markkinointiviestinnän työkaluista. Lisäksi yhteistyössä pyritään aina löytämään myös yhteisiä arvopohjaisia päämääriä, joiden löytyessä mittavampikin yhteistyö voi olla mahdollista.

Oma näkemykseni on, että taidealoilla olisi paljon opittavaa urheilun sponsorointi- ja yritysyhteistyömalleista ja monia niistä voitaisiin erinomaisesti hyödyntää etenkin esiintyvien taiteilijoiden toiminnan rahoittamisessa. Lisäksi joukkorahoitus on aivan liian vähäisellä käytöllä ja apurahoja hakevat ammattimaisesti vain harvat taiteilijat.

Jos siis tarvitset tueksesi kulttuurituottajaa, joka ymmärtää taiteen, sisältöjen ja estetiikan ohella myös bisnestä, ota yhteyttä niin katsotaan voimmeko auttaa toisiamme.

HINTA: 
  • Taiteilijoiden manageroinnissa suosin yleensä joko provisio- tai projektihinnoittelua. Yritysasiakkaiden kohdalla kuukausilaskutus voi olla järkevin. Kerro hankkeestasi ja ehdota itsellesi sopivinta mallia.


Yhteystiedot