Näin unta työhaastattelusta

Viime yönä näin kummallisen unen: Olin työhaastattelussa.


Kyseessä oli jokin hyvin erikoinen luovan alan yritys. Sellainen josta oli vaikea sanoa, että mitä siellä oikeastaan tehtiin.

Ehkä se oli mainostoimisto tai jonkinlainen Start Up -hautomo, en ole ihan varma.

Haastattelija muistutti hieman Alf Rehniä, joskaan en henkilökohtaisesti häntä tunne. (Alf ei ollut vielä silloin kuvioissa kun olin Merkonomiopintojeni lomassa harjoittelijana Mainostoimisto Satumaassa [nyk. Satumaa Family Business]).

Toisaalta haastattelija muistutti myös hieman Kauko Royhkää, jota en myöskään tunne, mutta jonka ajattelutavasta kovasti pidän.

Pidän ylipäätään siitä, että osataan ajatella laatikon ulkopuolelta. Pyrin itsekin tekemään sitä mahdollisimman usein.

Unessani kävelin lasisen tornitalon alaovelle ja painoin nappia. Hissi noukki minut katutasosta rakennuksen ylimpään kerrokseen, jossa minua alettiin haastatella.

Haastattelija kysyi ensin, että miksi haluan juuri tämän työn, johon vastasin että kerro ensin työstä, niin minä kerron miksi sen haluan. Haastattelijan kulmat kursistuivat ja hän esitti vastakysymykseeni vastakysymyksen:

"Kerro sinä mitä sinä elämältäsi haluat, niin minä kerron millaista työtä voin sinulle tarjota."

Tämän jälkeen kävimme pitkällisen keskustelun erinäisistä haaveista ja tulevaisuuden tavoitteista. Haastattelija kirjoitti kaiken ylös.

Otaksuin kertoneeni ambitioistani liian suoraan ja olin varma ettei minua palkattaisi. Keskustelu tuntui kuitenkin vapauttavalta. Tuntui, että siinä puhuessa omat tavoitteet kristallisoituivat itsellenikin.

Pitkän keskustelumme päätteeksi haastattelija ojensi minulle paperin, joka oli täynnä kuulakärkikynällä kirjoitettua tekstiä. Se olikin työsopimus!

Sopimus ei noudattanut minkäänlaisia yhteiskunnallisesti hyväksyttyjä standardeja, mutta se oli paras sopimus jonka olin koskaan nähnyt. Se oli kuin minulle tehty... tai siis nimenomaan oli.

Olin mm. kertonut haastattelijalle haluavani toimia tulevaisuudessa yrittäjänä: Sopimuksessamme hänen yhtiönsä sitoutui ostamaan 30 000e:n kokonaissummalla 30% tulevasta yhtiöstäni sen perustamisvaiheessa.

Lisäksi työsuhteeni hänen yhtiössään olisi voimassa niin kauan, kuin meillä olisi yhteistä omistusta. Näin kumpikin hyötyisi toisistaan, eikä oman yritykseni parissa viettämäni aika ja siihen laittamani työpanos olisi työnantajaltani pois.

Tuntihintani oli progressiivisesti nouseva sen mukaan kuinka vähän tekisin töitä: Sovimme, että maksimi tuntimääräni olisi 10h päivässä ja jokainen 10h alittava tunti kasvattaisi palkkakerrointani 0,1:llä, jolloin päiväpalkkani määräytyisi seuraavasti:

10h x 10e x 1 = 100e
9h x 10e x 1,1 = 99e
8h x 10e x 1,2 = 96e
7h x 10e x 1,3 = 91e
6h x 10e x 1,4 = 84e
5h x 10e x 1,5 = 75e
4h x 10e x 1,6 = 64e
3h x 10e x 1,7 = 51e
2h x 10e x 1,8 = 31e
1h x 10e x 1,9 = 19e

Päivittäiseen tuntimäärään sidottu, tuntien vähyydestä palkitseva järjestelmä perustui yhteiseen ajatukseemme siitä, että vähemmässä ajassa tulee yleensä tehtyä tehokkaammin hommia.

Kuulemma tällä yrityksellä oli tapana toimia kaikkien työntekijöiden kanssa niin, että sopimukset laaditaan sen mukaan, millaisia elämäntavoitteita kullakin työntekijällä on, eikä sen mukaan miltä valmiit työsopimuspohjat yleensä näyttävät.

Ei standardeja, ei yhtenäisiä palkkataulukoita.
Vain puhdasta logiikkaa ja tilannetajua.

Aamulla jäin miettimään, että mahtaakohan tällaisia työnantajia olla?

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

Jätähän merkki käynnistäsi :)