Ei sääliä, ei sanoja

Yhteistyömme Marko Autin kanssa alkoi samoihin aikoihin kun liityin Google+ palveluun. 

Olimme päätyneet jollain perusteella toistemme kanssa samoihin piireihin ja häneltä tuli yhtenä iltana hangout-viesti, jossa hän pyysi sanoitusapua erään laulunsa kanssa. Nyt olemme tehneet yhdessä jo seitsemän kappaletta.

Autin melodioissa poikkeuksellista on ollut se, että sanat ovat syntyneet niihin yleensä alle tunnissa.

Tavallisesti kun sanoitan valmiiseen melodiaan, jo pelkästään biisin tunnelman kiinni saamiseen ja melodian ulkoa opettelemiseen menee aikaa, mutta nämä Autin sävellykset olen sanoittanut ensimmäisen intuition pohjalta ja teksti on lähtenyt aina virtaamaan täysin pakottomasti heti.

Sitten on ollut pakko kirjoittaa teksti yhdeltä istumalta loppuun, ettei fiilis katoa.

Varsinaista maalia näillä kappaleilla ei ole, vaan ne tehty enemmänkin itselle kuin vaikka jollekin tietylle esittäjälle ja Marko on sitten postaillut niitä tuonne Soundcloudiin. Sittemmin on kuitenkin sattunut eteen hyviä tulkitsijoitakin, josta hyvänä esimerkkinä nyt tällä demolla laulava Henna Kurtti.

Tämä "Ei sääliä, ei sanoja" -kappale on omistettu kaikille niille, joilla se kaikkein läheisin on kokenut niin raskaita asioita, ettei niistä voi edes puhua. Jollain tasolla varmaan kirjoitin tämän ohjeeksi itselle.

Biisi keräsi vajaassa kuukaudessa neljä ja puolisataa kuuntelukertaa, mikä on reilusti enemmän kuin millään muulla biisillämme Soundcloudissa. Otaksun sen tarkoittavan sitä, että biisi on ainakin jotakuta koskettanut ja siten myös ansaitsee olla olemassa ;-)

Jos joku haluaa tätä vaikka itsekin laulella ja soitella, niin tuolta löytyy sanat ja soinnut.



Sävel: Marko Autti
Sanat: Samuli Koivulahti
Laulu: Henna Kurtti