Marian Jamit

Törmäsin Facebookiin perustamassani Lauluntekijät-ryhmässä mielenkiintoiseen musiikkiin. Kyseessä oli Marian Jamit -niminen projekti.

Biisien rytmiikka, laulajan soundi ja yllätyksellisyys kiehtoivat välittömästi ja halusin tietää mistä tällaiset laulut kumpuavat ja miten ne on tehty.

Laittelin siis viestiä Marialle ja kyselin, josko hän voisi vähän avata taustoja.

Seuraavassa juttua Marian omin sanoin:
Marian Jamit sai alkunsa etäprojektina. Etsin biisintekijää ja tuottajaa. Assica Jelban materiaali ensin mietitytti, lopulta ihastutti mielettömästi. Löysimme yhteisen sävelen ja mies kuunteli tarkasti ideointia siitä millaista musiikkia haluaisin laulaa. Tein myös joitakin demotuksia hänelle omalla karkealla soitollani. 
Yhteyttä käytiin pääosin mailitse ja edelleenkin näin, koska asumme eri paikkakunnilla. Itse pyöritän Helsingissä live-bändiäni, johon kuuluu itseni lisäksi 5 mahtavaa muusikkoa, heidän kanssaan keikkailemme ja hoidan bändin keikkabuukkaukset toistaiseksi (kaikki keikkabuukkaajat huom, tarvitsen pian apua! :-) ). 
Biisejä alkoi syntyä kovaa tahtia ja niiden taso alkoi olla niin ammattimasta, että teimme päätöksen julkaista levy. Kosiskelimme levy-yhtiöitä, mutta myöntävää vastausta ei tullut mistään. 
Useita yhteydenottoja ja kuunteluja tosin saimme levy-yhtiön ihmisiltä, kukaan ei kuitenkaan uskaltanut ottaa tuoreen bändimme kanssa riskiä, vaan halusivat katsoa mitä saamme itse aikaan. 
Marian Jamit äänityksiä tehtiin Helsingissä ja Jyväskylässä, masterointiin satsattiin ja päätimme tehdä sen Chartmakersilla Svante Forsbäckin käsissä. Promoa teimme itse paljon, mutta saimme myös auttavia käsiä Marian Jamit tiimiin soittamaan puheluita ja lähettämään postia radioille ja mediaan. 
Ensimmäinen sinkku "Helppoa ja soljuvaa" ilmestyi 25.3 ja samaniminen albumi 18.4. Levynjulkkareita vietimme hyvällä fiiliksellä Wallu Valpion Helatorstai-Klubilla. Tähän mennessä biisit saaneet vähän soittoa kolmella radiokanavalla (Radio Helsinki, YleX ja Ylen Radio Suomi). 
Nyt teen materiaalia jo seuraavaa levyä varten. Draivi ja rakkaus tähän kaikkeen on niin suuri, että sitä on vaikea sanoiksi pukea. Muut biisintekijät varmasti ymmärtävät mistä puhun, tunteesta joka saa ihon kananlihalle ja posket punastumaan!

Kerrotko vielä vähän lisää työtavoistanne? Millainen työjako teillä on? 
Oma osani biisinteossa oli taustojen valitseminen ja sanoittaminen, laulumelodian rakentaminen. Pyysin Assica Jelbaa karsimaan melodioita rankalla kädellä, äärimmillään tein pelkkien biittien päälle riimejä ja Assica rakenteli biisiä tämän jälkeen eteenpäin. 
Nyt kun hän jo tietää tyylini, tekee hän valmiita biisejä, joihin minun on helppo sanoittaa. 
Joitakin biisejä olen säveltänyt, Assica sovittanut ja säveltänyt eteenpäin. Bändin kanssa teemme livesovitusta jatkuvasti ja kuuntelen kokeneiden muusikoiden mielipiteitä mielelläni. Olen tyytyväinen, minulla on itseäni lahjakkaammat muusikot mukana bändissä, on hyvä leijua ja laulaa siinä porukassa! 
Olen impulsiivinen sanoittaja ja biisintekijä. Kun Assica laittoi biisin, parhaimmillaan siitä tunnin päästä mulla oli eka veto purkissa. Ja usein..ne parhaat vedot oli niitä ensimmäisiä, intohimoisia, raakoja ja täynnä jotain korvamaatonta energiaa. 
Rakastun uuteen biisiin aina niin, etten voi pitää siitä näppejäni erossa. Pitkän linjan hinkkaaminen, on taito mitä olen yrittänyt opetella, mutta uskon, että minun ei välttämättä sitä tarvitsekaan osata. Homma toimii näin.  

PS: Joku saattaa muistaa Marian myös varhaisemmasta, englanninkielisestä Mo & Mary -projektista, joka oli aikoinaan yksi Soundcloudin kuuunneltuimpia bändejä.

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

Jätähän merkki käynnistäsi :)