Suomen kieli populaarimusiikissa

Tulin viettäneeksi eilistä Suomen kielen päivää osallistumalla "Suomen kieli populaarimusiikissa" -seminaariin Turun yliopistolla. 

Siellä opin muutamiakin uusia asioita populaarimusiikin historiasta ja kuulin mielenkiintoisia puheenvuoroja. Etenkin professori Hannu Salmen ensimmäinen osuus populaari- ja etenkin iskelmämusiikin historiasta oli mielenkiintoinen.

Hyvää juttua oli myös Sakari Pesolan (Kolmas nainen), K!rbyn (Ronskibiitti) ja Toivo Suden puheenvuoroissa.

Myös paikalle osuneen Lauri Tähkän kanssa tulin vaihtaneeksi hiukan ajatuksia biisien tekemisestä ja Suden kanssa hölistiin hetki mm. markkinointikuvioista ja levy-yhtiöiden lamaannustilasta.

Yksi asia josta seminaarissa virisi paljon keskustelua, oli myös se että onko laulujen tekeminen suomen kielellä myös jossain määrin kaupallinen kysymys?

Huutelin yleisöstä että tällaisen kysymyksen kohdalla on erotettava toisistaan levybisnes ja livebisnes. Kolikolla kun on kaksi puolta:

  1. LIVE-keikalla kielimuuri on este yleisökontaktin luomisessa. Suomenkielinen teksti suomalaiseen yleisöön kohdisettuna menee suoraan ihon alle, eikä jätä niin helposti kylmäksi. Se menee kaikkien suodattimien läpi eikä kuulija voi jättää sitä huomiotta. Lisäksi suomen kielialueen sisällä keikkailu on kustannustehokasta joten viivan alle jää helpommin sen verran rahaa, että sillä voi jopa elää.
  2. Levybisneksessä taas esim. englanninkielisellä julkaisulla on parhaimmillaan markkina-alueenaan puoli maailmaa, joten äänitteillä on teoreettinen mahdollisuus myydä käsittämättömän suuria määriä verrattuna Suomen markkinoihin. Lisäksi myös radiosoitosta saatava tulo ulkomailla on hieman toista luokkaa kuin täällä. Mahdollisuuksien ohella on kuitenkin myös kilpailu aivan eri luokkaa ja kulurakenne on väkisinkin kalliimpi. Ulkomailla breikkaaminen kun vaatii enemmän markkinointipanostuksia ja keikan heittäminen Suomesta käsin Berliiniin ei ole ihan halpaa verrattuna siihen että ajaisi kotimaassa paikasta toiseen.

Todellisuudessa olen kuitenkin melkovarma siitä, etteivät biisintekijät ja yhtyeet pääsääntöisesti valitse ilmaisukieltään kaupallisin perustein, vaan tykkään ajatella että taustalla ovat pikemminkin taiteelliset ambitiot. Se on ihan järkevä lähtökohta, sillä kummallakin mallilla voi musiikista tehdä elannon.

Myös seminaarissa mainittu luulo siitä, että suomen kieli ei vain soveltuisi joidenkin tiettyjen musiikinlajien ilmaisuun, on sellainen myytti joka on vuosien saatossa romuttunut täysin: 

Esim. vielä Hurriganesin aikaan oli tärkeämpää kuulostaa englannilta kuin osata sitä ja suomi kuulosti nynnyltä. Myöhemmin oltiin sitä mieltä että suomeksi ei voi tehdä räppiä muuten kuin huumorimielellä ja myös metallimusiikki suomeksi oli ennen Trio Niskalaukausta ja Viikatetta melkoinen harvinaisuus. 

Nyt on tilanne aivan toinen: Suomen kieli on kattavasti edustettuna joka genressä - olipa kyse sitten kevyestä tai raskaasta musiikista.

Itse kirjoitan suomeksi, koska se on se kieli mitä parhaiten osaan ja jolla ilmaisuni on kaikkein terävimmillään. Jos kuitenkin osaisin kaikkia maailman kieliä ja tavoittelisin mahdollisimman suurta yleisöä, en siltikään valitsisi ilmaisukielekseni englantia vaan kiinan! ;-)

PS: Tätä aihepiiriä sivuten bloggasin jo vuonna 2008: Miksi sanoitan suomeksi?