Teosto on tullut järkiinsä!


Mahtavaa! Teosto on viimeinkin tullut järkiinsä, millä tarkoitan sitä että nyt saa musiikintekijätkin laittaa omaa musiikkiaan omille webbisisivuilleen ilmaiseksi, ilman että se edellyttää ylivoimaisen mutkikasta ja hankalaa lupamenettelyä. JES! Hyvä TEOSTO!

Asia tuli mulle aivan puuntakaa. Vaikka olinkin antanut heille asiasta kirjallisen palautteen, en silti uskonut että he todella ryhtyisivät minkäänlaisiin toimenpiteisiin. Noh, tuskinpa mun yksittäinen pään aukominen on asiaan vaikuttanut. Sen sijaan uskon että monet muutkin ovat reklamoineet lupakäytäntöjen hankaluudesta. Henk. koht. tiedän että ainakin Biisinurkan Kari on näin tehnyt.

Jos joku ei vielä tiedä uudistuksesta, niin täältä voit lukea kuinka homma nykyään toimii.

Ennenhän piti täytellä lomake ja lähettää se kaikille yhteistyökumppaneille erikseen allekirjoitettavaksi, mikä lisäksi lupa koski (poikkeuksetta) ainoastaan kustantamattomia kappaleita, eikä biisejä sen perusteella olisi oikeastaan saanut laittaa edes MySpaceen - vaikka kaikki niin tekivätkin.

Tänään tulivat myös Teosto-korvaukset niille, joille niitä tuli. Siitä ei ole mitään muuta sanottavaa kuin että tänäkin vuonna joudun reklamoimaan muutamasta radiosoittokerrasta, jotka ovat jääneet huomiotta. Kaikki radiot eivät mitä ilmeisimmin tee ilmoituksia esitetyistä kappaleista kuten pitäisi, eivätkä kaikki yhtyeetkään.

Jos heitätte keikkaa. Älkää toimiko samoin, tai muuten meikäläiset kuolevat sukupuuttoon ;)

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

Jätähän merkki käynnistäsi :)