Agatha Christie - Menestyksen salaisuutena kansantajuisuus

Katselin yhtenä päivänä televisiosta Agatha Christiesta kertovaa dokumenttia, jossa tutkimalla tutkittiin hänen kuuluisuutensa salaisuutta.

Jos jollekin kirjallisuuden harrastajalle on vielä epäselvää kenestä on kyse, olisi syytä hävetä. Agatha Christie on nimittäin kaikkien aikojen myydyin kirjailija heti William Shakespearen jälkeen. Agatha Christien kirjoja on myyty yli kaksi miljardia kappaletta ja käännetty ainakin 44 kielelle.

vielä 90-luvun lopussa ainoastan Raamattua oli käännetty enemmän kuin hänen kirjojaan Nykyään toki Harry Potterit vielä käännetyimpiä, mutta huomioitakoon että Agatha Christien ensimmäinen romaani (Stylesin tapaus) ilmestyi vuonna 1920, eikä silloin vielä ollut samanlaista markkinointikoneistoa edesauttamassa maailmanvalloitusta kuin nyt.

Agatha Christien menestys oli siis paljon suuremmassa määrin pelkästään kirjojen itsensä ansiota. Jokainen hänen kirjoittamansa tarina on todellinen pageturner. Niissä jokaisessa pätee vanha elokuvakäsikirjoittamisen nyrkkisääntö: "petaa, lataa, laukaise".

Suomennettuna:

  1. Petaa = Herätä mielenkiinto, luo miljöö ja alkutilanne joka jo kertoo lukijalle/katsojalle/kuulijalle että jokin on oudosti.
  2. Lataa = Vihjaa tai kerro lukijalle/katsojalle/kuulijalle suoraan että jotain tapahtuu ihan kohta.
  3. Laukaise = Täytä lupaus ja palkitse lukija/katsoja/kuulija siitä että hän on jaksanut odottaa.


Eli jos huoneessa on ovi auki, joku tulee sisään juuri silloin hänestä puhutaan selän takana pahaa. Jos pöydällä on ase, sitä käytetään viimeistään näytelmän lopussa.

Kiinnostava on juuri tuo välivaihe kun katsoja näkee kuinka se värään aikaan paikalle tullut henkilö seisoo ovella, mutta ei vielä sano mitään. Tämä on se vaihe jolloin Salattujen elämien jaksot yleensä päättyvät jatkuakseen seuraavalla kerralla jännästä kohdasta. Vanha konsti on usein parempi kuin pussillinen uusia.

Sama syy saa ihmisen katsomaan Salatut elämät seuraavana päivänä kuin mikä sai ihmisen käntämään sivua Agatha Christien kirjan kanssa yhä uudelleen ja uudelleen ja sen seurauksena valvomaan koko yön kunnes kirja on loppu.

Rautaisen dramaturgian tajun lisäksi Agatha Christien kirjoissa oli kuitenkin myös eräs toinen salainen ase. Se oli kieli. Äkkiseltään luulisi että tämän kaltainen menestyskirjailija kirjoittaisi poikkeuksellisen rikasta ja dynaamista kieltä, mutta sen sijaan Agatha Christie käytti mitä tavanomaisimpia ilmauksia ja vain vähän synonyymeja.

Kieli oli äärimmäisen helppotajuista ja yksinkertaista. Samat sanat toistuivat usein, etenkin silloin kun hän oli pakotettu käyttämään erikoisia sanoja. Näin hän opetti lukijalleen vähitellen sanan merkityksen niin ettei sitä tarvinnut enää myöhemmin erikseen miettiä. Agatha Christiellä oli ilmiömäinen kyky kirjoittaa selkeästi ja se helpotti lukijan uppoutumista itse tarinaan.

Kun kielelliset ilmaukset eivät häirinneet ja turha runoilu oli poissa, lukijan oli mahdollista seurata monimutkaisiakin juonellisia kuvioita, joita Agatha sitten viljelikin ja joihin hän oikeastaan koko elämäntyönsä perusti.

Koska kieli ei ollut pääosassa vaan kaikki kirjat tulivat tarina edellä, ne oli verrattain helppoa käännettävää, eivätkä kirjat kärsineet samanlaisesta kielellisestä köyhtymisestä kuin vaikkapa ranskalaisen Henri Mürgerin teokset, joissa tapa käyttää kieltä oli huomattavasti suuremmassa roolissa. Samasta syystä Agatha Christien tekstit olivat helposti sovellettavissa teatterikäyttöön ja sittemmin elokuviin.

Koska hän käytti yksinkertaista kieltä, kaikki ymmärsivät mitä hän halusi sanoa. Hän käytti myös paljon tunteen ilmauksia ja kuvasi tarkasti mitä kukakin henkilö tunsi sisällään. Henkilöhahmoihin samaistuminen oli siis helppoa myös. Useissa hänen romaaneissaan oli vieläpä useita eri henkilöhahmoja, jotka kaikki edustivat omanlaistaan ihmistyyppiä. Agatha Christie harrasti siis myös eräänlaista hakuammuntaa ja antoi lukijoilleen mahdollisuuden samaistua siihen henkilöön johon kulloinkin haluaa. Tässä suhteessa hän oli todella aikaansa edellä mitä tulee kohderyhmäajatteluun ja kuluttajaryhmien segmentointiin.

Ei ole täyttä varmuutta siitä oliko kaikki nämä asiat tarkoituksellisia. Sen tiedämme että nämä asiat tekivät hänen kirjoistaan maailmanlaajuisia myyntimenestyksiä. Joku voi silti olla toistakin mieltä. Jos Frank Sinatran menestymisen salaisuudeksi paljastettiin Mafia vasta nyt 2000 luvulla, niin ties mitä Agatha Christien takaa vielä voi paljastua. Jotkut asiantuntijat ovat sanoneet että hän toi esiin kirjoissaan sellaisia oikeuslääketieteellisiä yksityiskohtia, että ne herättävät kysymyksen siitä kuinka hän on nämä tietonsa hankkinut.

----

Mutta entä miten tämä kaikki liittyy sanoittamiseen ja laulujen kirjoittamiseen? Siten että myös laulunkirjoittajan on syytä ymmärtää että joissakin tapauksissa upeat riimit ja hienot kielikuvat saavat kuulijan ainoastaan tipahtamaan kärryiltä.

Joskus suoraviivainen tunteisiin vetoaminen ja helposti samaistuttava teksti tehoaa parhaiten. Joskus kieli saakin olla arkista ja helppotajuista. Joskus on tärkeämpää se mitä sanotaan ja missä järjestyksessä, kuin miten se sanotaan.

Kuulijan haastaminen älyllisesti ei saisi olla pelkkää vaikeaselkoisuutta. Paljon mieltä kutkuttavampaa on antaa selkeitä vihjeitä niin että kuulija todella odottaa saavansa vastauksen mielessä pyöriviin kysymyksiin.

Merkityksiä voi kyllä piilottaa tekstiin, mutta ennenkaikkea tekstissä pitäisi olla järkeä. Kun kuulija upottaa hampaansa kappaleeseen ja kuluttaa koko päivän kuunnellen sitä repeatilla ymärtääkseen sen sanoman läpikotaisin, olisi kurjaa jos hänelle jäisi käteen ainoastaan toteamus siitä että koko kappale onkin vain kasa satunnaisia, keskenään rimmaavia lauseita, joissa ei loppujen lopuksi ole mitään tolkkua.

Lauluntekijän tulisi pystyä perustelemaan jokainen tekemänsä ratkaisu. Vähintään hänen itsensä on tiedettävä, miksi teksti on hyvä ja mitä kaikkea hän on teokseensa sisällyttänyt.

Taiteilija joka ei tunne omaa teostaan on tekotaiteilija!

4 kommenttia :

Joni kirjoitti...

Moi, olit jättänyt mulle kommentin. Pitääpä itsekin lukea nämä kunhan ehtii. Lisäsin linkin tänne omasta blogistani. Hienoa että on muitakin aiheesta kirjoittavia!

Tekstiurakoitsija kirjoitti...

Jep.. Mulla sun blogissa just lukumaratoni menossa. Hienoa lukea toisen sanoittajan tavoista ajatella. Ihmeen paljon yhteistä näyttäisi olevan.

Joni kirjoitti...

Jäi mietityttämään, sillä tuo esittelemäsi voisi olla aika hyvä määritelmä tekotaiteellisuudesta. Olen ihmetellyt koko sanaa, koska kaikki taide on tietääkseni tehtyä. Olen silti aikanaan käyttänyt ahkerastikin kyseistä termiä, esimerkiksi noin 10 vuotta sitten jossain chatissä väittelin CMX-fanin kanssa ja väitin kivenkovaan Pauli Hanhiniemen olevan parempi. Argumenttinani oli juurikin tuo tekotaiteellisuus.

Pian jouduin ostamaan CMX:n levyn tietääkseni edes mitä vastaan hyökkäsin. :) Tiesin vain Ruoste -biisin sitä ennen. CMX:stä tuli vuosiksi lempparibändini enkä voinut olla tekemättä miltei hiilikopioita Yrjänän teksteistä, vaikka koetinkin pinnistellä vastaan. Se oli niin erilaista kuin kaikki mihin olin tottunut.

Enää se ei ole lempparibändini ja paljolti en jaksa edes sietää sen kuuntelua, mutta tekotaiteellisuus-termiin turruin helppona leimasimena sanoitukselle jota ei ymmärrä. En minäkään ymmärrä juuri mitään Yrjänän tekstejä, etenkään kokonaan. Kerran joukolla analysoidessamme Vierasta viljaa -tekstiä se alkoi aueta ja meinasi salvata minulta hengen aivan täydellisesti.

Viimeistään silloin tajusin että kai se Yrjänä sittenkin on aika hyvin perillä siitä mitä on kirjoittanut, vaikka se niin pirun vaikeaa onkin. Viittaukset kaikenlaisiin filosofian ja teologian ja ties minkä alan ajatuksiin saattavat kuulostaa niihin perehtymättömille (kuten minulle) omituisilta, ja kuten itsekin sanoin: tekotaiteellisilta.

Olen myös kuullut tekotaidetermiä käytettävän mm. Maj Karmasta ja Zen Cafésta, mitkä eivät ole mielestäni edes erityisen epäselviä. Ehkä monen makuun ärsyttäviä.

Minusta kokija ei voi päätellä mikä on tekotaidetta. Tekijä voi kokea tekotaidetekeleistään huonoa omaatuntoa ja luultavasti tunteekin. Kuitenkin jokaisella meistä on oma sivistystaustansa. Kukaan ei osaa aivan samoja asioita, kellään ei ole aivan samoja kokemuksia. Eikä tekijää voi oikein vaatia tilillekään.

Mitä se sitten tarkoittaa, että tuntee oman teoksensa? Minusta ei voida vaatia että siinä pitäisi olla jokin loogis-lineaarinen juoni, jonka mahdollisesti voisikin sanallistaa toisella tavoin. Joskus sanat tulevat intuitiivisesti. Jossain lauseessa tuntuisi olevan itselle jokin totuus, vaikka se ei logiikan määritelmää totuuslauseesta läpäisisikään. Minusta olennaisinta on että tekijä tietää itse lauseen olevan totta, vaikka sydämen totuutena, ja että se totuus kuuluu sinne kohtaan ja juuri siihen lauluun.

Toisaalta olen huomannut että vuosien takaisia omia ajatuksenkulkuja on vaikea seurata. Ei enää muista mikä asia on oikeastaan ollut pinnalla. Kuvitella vain voi, miten lukija siihen suhtautuu.

Eli ainakaan sanoitusta ei voi minusta parhaimmillaan selittää toisella tavoin, sillä silloin sanoitus on tavallaan turha. Tämä ideaalitilanteessa.

Joka tapauksessa minusta tekotaidetta ei voi pitää arvottavana tekijänä. Usein se on kuitenkin tavallista kiinnostavampaa. Usein se saattaa olla tosin vain epäonnistunutta, keskenjäänyttä taidetta. Ehkä teksti on jäänyt editoimatta ja ykkösversioksi. Ainakin minulla on ollut, siitä on tullut tekotaiteelliselta haiskahtavia tuloksia ja arvelisin että muillakin.

tekstiurakoitsija kirjoitti...

Näinhän se on. Monen mielestä oma teksti pitäisi tuntea nimenomaan tunteen eikä järjen tasolla ja joidenkin mielestä päinvastoin.

Itse näkisin että kirjoittajan tulisi olla perillä aivan kaikesta, eli mielestäni oma teos pitäisi tuntea kummaltakin osin.

Kiinnostavaa on mielestäni se että asiasta on vielä kaksi koulukuntaa:

1.
Ne jotka pitävät tekotaiteellisena tekstiä johon on varta vasten kirjoittamalla kirjoitettu yksityiskohtia ja dramaturgisia kuvioita jne.

2.
Ne jotka pitävät tekotaiteena epäloogista tajunnanvirtaa jossa ei oikeasti ole päätä eikä häntää, mutta pyrkii kuitenkin näyttämään siltä että olisi.

Ihmiset joiden mielestä teksti pitäisi tuntea tunteen eikä järjen tasolla luonnollisesti ajattelevat useammin 1-ryhmän tavoin :D

Tämä on tietysti karrikointia, mutta kuitenkin.

Lähetä kommentti

Jätähän merkki käynnistäsi :)