Lauluntekijän benchmarking

Benchmarkingilla tarkoitetaan esikuva-analyysia, oman toiminnan vertaamista toisten toimintaan ja usein sillä hetkellä tehokkaimpana pidettyyn tapaan tehdä asioita. 

Benchmarkingin perusidea on toisilta oppiminen ja oman toiminnan kyseenalaistaminen vartailemalla.

Yritysmaailmassa tällainen toiminta on varsin tavallista. Melkeinpä enemmän käytäntö kuin poikkeus. Taidepiireissä sen sijaan tunnutaan olevan nihkeämpiä. Vaikuttaa jopa siltä että moni ajattelee että jokaisen tulisi keksiä pyöränsä itse.

Kaikki me kuitenkin opimme jäljittelemällä ensin puhumaan ja sitten riitelemään ja huutamaan, jotkut jopa laulamaan. Matkimalla opitaan ensin työkalut joita sitten ajan kanssa hiotaan terävämmiksi. Kilpailu on kuitenkin kovaa ja eristyksissä neljän seinän sisällä jää helposti jälkeen.

Jos perustaisin kännykkätehtaan, ottaisin ensimmäiseksi selvää, mitä Nokia ja Samsung ovat tehneet. Näin siksi että he ovat todennäköisesti jo ratkaiseet monia ongelmia joihin törmäisin väistämättä ominpäin sohiessani.

Jos minun pitäisi nyt kirjoittaa johonkin minulle vieraampaan lajityyppiin, vaikkapa reggei-biisiin, sopiva teksti, menisin ensimmäiseksi Youtubeen kuuntelemaan Bob Marleyn tuotantoa läpi. Sitten perehtyisin ko. musiikinlajijn historiaan ja uudempiin artisteihin ja sanoituksiin. Purkaisin alan merkittävimmät teokset osiin ja yrittäisin selvittää, mikä mistäkin biisistä tekee hyvän.

Sitten kirjoittelisin harjoituksen vuoksi pari käännöstä jotta laji tulee tutuksi myös tekemisen kautta. Kun tuntisin olevani valmis varsinaiseen työhön aloittaisin puhtaalta pöydältä ja alkaisin kirjoittaa reggei-biisiä, mitä luultavimmin täysin omalla tavallani, mutta niin että olen tietoinen siitä mitä teen.

Mielestäni juuri tämä asia on se joka erottaa jyvät akanoista. Kirjoittaja joka tietää mitä tekee oppii jokaisesta teoksestaan jotakin ja kykenee ottamaan oppia myös muiden oivalluksista. Jokaisesta teoksesta tulee siis oma pieni opintomatkansa.

En sano etteikö vähemmän analyyttiselläkin tavalla olisi mahdollista kirjoittaa hyvin, mutta jos oman tekstin analysoiminen on mahdoton tehtävä niin kirjoittajana kehittyminen on kyllä vaikeaa ja se taas on pidemmän päälle turhauttavaa.

Benchmarkingia voi harjoittaa myös luovasti ja soveltaen. Nykyrunoudesta voi löytää erityisen hienoja ilmaisutapoja sanoituksiin ja proosan puolelta voi ammentaa hienoja dramaturgisia kuvioita. Mietitään vaikkapa Arno Kotron kaksoismerkityksillä tanssivaa ilmaisua. Siinä olisi paljon opittavaa sanoittajilla. Johanna Sinisalon Ennen Päivänlaskua ei voi tai vaikkapa elokuva: Fightclub -antavat eväitä vaihtoehtoisen dramaturgian käytölle. Ydinasia on se että etsivä löytää.

Taiteen saralla benchmarkingia harjoitettaessa kannattaa kuitenkin pitää järki kädessä. Jos haluat kehittää itseäsi iskelmäsanoittajana ja vihaat Isto Hiltusen musiikkia, ei ehkä ole järkevää opiskella hänen tapaansa tehdä asioita. Sen sijaan jos vaikka Junnu Vainion sanailu kolahtaa paremmin ja pystyt sukeltamaan tarpeeksi syvälle, saatat onnistua viemään osaamistasi mieleiseesi suuntaan.

Kannattaa siis valita harjoittelukappaleiksi vain sellaisia tekijöitä, jotka ovat hyviä siinä mitä tekevät. Ja legendoja ei pidä kumartaa liikaa. Hekin ovat tekemisensä alkumetreillä olleet nuoria ja kokemattomia. Hekin ovat kirjoittaneet aikanaan huonoa tekstiä. Joten ei ole syytä pitää itseään tyhmänä, vaikka joku Junnun tai Juicen teksti tuottaisikin hienoisen pettymyksen syvällisemmässä tarkastelussa.

Älä keksi pyörää uudestaan. Maailma on jo muutenkin täynnä harjoituskappaleita. Keskity sen sijaan jatkokehittämään pyörää ja tee siitä parempi kuin muista.

8 kommenttia :

liisa kirjoitti...

Siis sulla kyllä leikkaa. Eipä oo aiemmin tullu mieleen että Kotrolta vois jotain siirtää omiin teksteihin.

minä kirjoitti...

..muistettakoon että laululyriikan ansiosta se runouskin puhkesi kukkaan aikoinaan. Vuoroin veturina ;)

ilona kirjoitti...

Jeps.

Mä olen sirtynyt vuodatukseen yli kaksi vuotta sitten. Tulit varman vanhan blogin kautta.

Tekstiurakoitsija kirjoitti...

Juu niinpä teinkin :D

Ghost Writer kirjoitti...

Olen erimieltä asiasta. Sanoitukset lähtee sydämmestä eikä mistään oppikirjoista. Niinkun Remu Aaltonen sano musiikissa pitää olla munaa! Jos sanojen teossa ei ole mitään fiilistä mukana kun teet, ne on huonot sanat
niinkuin yleensä nykyisin monien nykybändien kohdalla onkin. Lisäksi, jos katsot muilta mallia, kopioit helposti muiden lyriikoita alitajuisesti.

Tekstiurakoitsija kirjoitti...

Entä kun lapsi opettelee puhumaan? Mitä muuta se on kuin alitajuista kopioimista? Ei se silti tarkoita sitä etteikö hän kehittyessään kykenisi myöhemmin puhumaan asioista ihan omalla tavallaan.

Minä en kuitenkaan ole sinun kanssasi eri mieltä. Ajattelen myös että sanoitukset lähtevät sydämestä, eivätkä oppikirjoista.

Itse kuitenkin uskon että oppikirjoista voi saada työkaluja ajatustensa ilmaisemiseksi. Lisäksi, vähintään yhtä tärkeää kuin toisilta oppiminen on se että pystyy oppimaan itseltään.

Toisilta ei välttämälttä tarvitse oppia kehittyäkseen yhtä hyväksi kuin muut, mutta kehittyminen siitä eteenpäin edellyttää jatkuvaa oman työnsä analysoimista.

Joni kirjoitti...

Komppaan kirjoittajaa edellisessä. Romanttisessa taiteilijakäsityksessä on puolensa. En aivan kokonaan allekirjoita taiteilijan kuolintodistusta. Ei kai taiteilijakaan aivan intentioton ja tahdoton nukke ole. Mutta on taiteen tekemisessä myös mekaanista opettelua, jopa suurelta osin.

Jotain benchmarkingin tyyppistä olen tainnut juuri itse tehdäkin, lähinnä laulajien osalta. Olen kehitellyt sellaista oppimiskäsitystä taiteen oppimisesta, että on vaihe, jossa omaksutaan uutta jostain asiasta ja sitten vaihe jossa opittua ja edellistä käsitystä aletaan kyseenalaistaa. En tarkoita välttämättä että mentäisiin äärilaidasta toiseen, vaan jotain synteesiä siinä kai syntyy.

Johannes Knektman kirjoitti...

"Nykyrunoudesta voi löytää erityisen hienoja ilmaisutapoja sanoituksiin ja proosan puolelta voi ammentaa hienoja dramaturgisia kuvioita. Mietitään vaikkapa Arno Kotron kaksoismerkityksillä tanssivaa ilmaisua."

Meillä on vähän eri käsitys nykyrunoudesta, minulle Kotron runot ovat enemmänkin 80-lukuisan runouden jäänteitä, mutta moinen mielipide johtunee elin-ikäisestä kiinnostuksestani runoutta kohtaan. (Tai pikemminkin liiallisesta runouslehtien lukemisesta...)

Ohimennen sanoen; sanoittjat saisivat ottaa enemmän oppia runoudesta, vaikkapa tuosta: Karri Kokko -- Leikin varjolla 2. Tosin on myönnettävä että sanoitusta tehdessä on ajateltava -- sävelen lisäksi --myöskin sitä kuinka (helposti) laulettavat sanat ovat.


ghost writer: "Olen erimieltä asiasta. Sanoitukset lähtee sydämmestä eikä mistään oppikirjoista"

Kaikki me jatkuvasti imemme vaikutteita itseemme, mikäli sen tekee tietoisesti saattaa siitä hyötyä enemmän kuin tiedostamattomista vaikutteista. Itse kannatan ajatusta siitä että tutkii muiden tekemiä sanoituksia ja ottaa niistä opikseen, siinähän vain tavallaan antaa ansioituneen sanoittajan opettaa itseään.

Ei se, että ottaa mallia jostain automaagisesti johda siihen etteivät sanoitukset tule sydämestä.

Lähetä kommentti

Jätähän merkki käynnistäsi :)